Viikonloppu Repovedellä vappuna 2011. Jätettiin auto Lapinsalmen sillan parkkipaikalle ja lähdettiin siitä. Mukana sieltä sun täältä haalitut vanhat varusteet ja muutenkin pakattu vähän arpomalla, ruuan ja vaatteen tarvetta oli kovin hankala arvioida niin ihmisille kuin koirillekin. No mutta onneksi ei olla menossa mihinkään erämaahan, ja hätätilanteessa sitten vain takaisin autolle ja kotiin.

Tytti lähti matkaan vetovaljaissa ja joustoliinassa. Erinomainen valinta. Se veti sydämensä kyllyydestä. Aamulla ja illalla, ekana ja vikana päivänä. Mies sanoi, että tarvitsi vain ohjata jalkoja, koira kyllä vei eteenpäin ;)

Töppösellä oli talutusvaljaat ja fleksi. Sekin intoutui vetämään, joten harkitsemme vetovarusteiden tai ainakin jousto-osan ostamista ensi kerraksi.

Parkkipaikalta riippusillalle oli alle kilometri. Päätimme mennä siitä normaalisti yli ja katsella ja kuvata vasta toisella puolella. Koirien takia - jos jäädään pällistelemään, nekin huomaa että nyt on jotain kummaa.

Reippaasti vaan!

Tottahan kumpikin koira huomasi, että nyt on jotain todella outoa jalkojen alla. Töppönen meni niin kuin olin ajatellutkin. Alkuun (kuvassa) normaalisti mutta vissiin alas vilkaistuaan häntä laski hieman ja askel hidastui, mutta meni kuitenkin. Kannustin koko ajan takana.

Tytti tuli kanssa alkuun pienen matkan ihan hyvin, mutta sitten sitä taisi alkaa tosissaan huimata. Mikään kannustaminen ei auttanut yhtään, mutta kun mies käveli sen perässä ja painosti sitä eteenpäin (siis töni takajalkoja omilla jaloillaan), se liikkui eteenpäin toooosi hitaasti. Ei siis aivan menettänyt toimintakykyään (vrt. tilanne alempana tällä sivulla olevassa kuvassa). Kurja tilanne kuitenkin. :/ Sylissä sitä olis varmaan vaan pelottanut vielä enemmän, joten siksi se kävelytettiin tse.

Me käytiin ihailemassa maisemaa uudemman kerran ilman reppua.

Ollaan kävelty jo ainakin sata kilsaa.. tai oikeesti ehkä yksi kilometri :D Oli etukäteen tiedossa että maasto on mäkistä ja eteneminen on hitaampaa kuin normivauhdilla, mutta jotenkin se yllätti kuitenkin. Huh! :D

Pe-illan tavoite oli kävellä "edes sen verran että parkkipaikalle ei näy" ja leiriytyä siihen. Miehellä oli työpäivä ja päästiin lähtemään kotoa vasta illalla. Pari kilsaa tuli yhteensä käveltyä ja sitten löytyi nuotiopiste, jonka taakse metsään laitettiin teltta. Leiripaikoilla pidettiin koirat irti, vaikka se olikin luonnonsuojelualueella vielä normaalia hirveämpi rikos. Ketään ei jahdattu eikä häiritty mutta palan syntieni vuoksi vielä helvetissä, sitä odotellessa.

Alueella pesii kuulemma runsaasti kaakkureita. Kyllä vaan. Sitä ääntä ei olisi ehkä ensimmäiseksi linnuksi epäillyt, ellei olisi etukäteen varoitettu. Hurjia vertahyytäviä vonkunoita aina väliin. (Tai ehkä se ei ollutkaan kaakkuri? En halua edes miettiä mikä sitten...) Koirat alussa kuunteli aika ihmeissään ja töppönen murrailikin, mutta pian ne lakkasi välittämästä. Mulla oli korvatulpat yöllä ja niidenkin läpi tuli välillä äänet, en tiedä miten noi muut onnistui nukkumaan.

Ei ollut vapaaehtoisia koiranruokakupin kantajia, joten oli illallistettava ilman lautasta. Maistui se penkiltäkin!

Saatiin olla koko ilta omalla porukalla, ei tullut muita liikkujia :)

Sorsa se vain rääkyy.

Vakavaksi vetää kuitenkin.

Pimeä tuli yllättävän myöhään. Tytillä oli kylmä. Sillä oli fleecehaalari mukana yöksi. Mietin, tarttisko mudikin takin, mutta en ottanut mitään mukaan, kai se nyt nolla-asteisessa yössä pärjää, nukkukoon vieressäni (normaalisti se haluaa nukkua erillään). Mun makuupussin pitäisi olla pakkasen kestävä, muistaakseni -15, mutta kilin kellit. Heräsin yöllä lisäämään fleecehousut jalkaan. Tytti oli ryöminyt miehen makuupussiin viisi minuuttia nukkumaan käymisen jälkeen ja tuhisi siellä tyytyväisenä. Tarkistin mudin tilanteen ja kylmähän sillä oli. Kysyin haluaako se tulla mun makuupussiin. Halusi. Sitten oli vaan kylmä mullakin, kun ei me mahduttu sinne ilman että pussi oli osin auki.

Päivä kaksi, juuri lähdetty liikkeelle, tässä Kuutinkanava.

Kävelin mudin kanssa pääosin edellä, ja tällaisia kuvia tuli paljon.

Näin.

Ojia oli paljon, ja vielä pieniä satunnaisia lumikasojakin. Koirat joi tosi hyvin itse, mudikin, joka ei treeneissä juo mitään ellei ole maustettua vettä.

Mustalamminvuoren näkötorni. Tännekö?

Selvä, mää meen!

Portaat jyrkkeni mitä ylemmäs päästiin, ja ihan lopussa piti vähän kannustaa, että mene vaan. Ylös tultiin omin jaloin.

Vaan toisin kävi Tytille. :/ Alas odottamaan jääminen olis ollut tarjolla, mutta neiti lähti kanssa itse kiipeämään ja tuli vissiin pari pätkää portaita. Sitten se oli jossain kohtaa mennyt paniikkiin, työntänyt pään portaiden välistä, tarrannut kynnet harottaen kiinni ja kieltäytynyt liikkumasta. Mies otti siltä vermeet pois, ettei se ainakaan jää kiinni minnekään, ja loppuportaat tultiin näin:

Ylhäällä Tyttiä selvästi jännitti, mutta se liikkui itse tasolla ja vastasi rapsutuksiin häntää heiluttamalla. Töppöstä alkoi pelottaa vasta kun nostin sen syliin ja se näki alas.

Ja sitten paluu maan pinnalle.

Oltiin sattumalta juuri laavulla lounastamassa, kun alkoi sataa. Päätettiin pitää pieni ruokalepo ja odottaa, josko sadekuuro menisi samalla ohi. Minä sitten nukahdin ihan oikeasti, uskollinen unen vartija myös makuupussissa.

Töppönen was here

Lauantai-illan leiripaikka - tai ruokapaikka - pienessä niemessä, leiri oli kauempana metsässä. Nuotiopaikka oli, samoin muutama iso puupölli, mutta sytykkeitä ja pienempää poltettavaa piti haalia itse. Mudi on osallistuvainen eläin.

Tosin se tekee pääosin liian pientä silppua! :D

Väsyttää. Mies kävi jossain vaiheessa teltalla, Tytti meni sen mukaan ja oli kuulemma kaatunut heti makuupussien päälle pötköttämään. Ukko ei ollut sanonut sille mitään, vaan asiansa tehtyään tuli takaisin. Ilmoitti, että Tytti jäi yksin nukkumaan! :D Vaan eipä se siellä kauaa malttanut olla, vaan kohta viipotti takaisin.

Sunnuntain evästauko. Vahti on aina valpas. Liiankin - koirani metsittyi parissa päivässä ja sunnuntaina kun ihmisiä oli enemmän liikkeellä, se murraili niille ihan huolella.

Tytti on kaunis.

Loskaapaskaarakeita kuuro sunnuntaina. Kylmä, väsymys, lihakset huutaa hoosiannaa, trangia ei meinaa jaksaa palaa ja pastan sijaan tehtiinkin vaan pikapuuroa, kun pastaa ei olisi ikinä saanut kiehumaan vaadittua seitsemää minuuttia. Alkoi olla koti-ikävä, olosuhteet liian huonot mun makuun.

Kai me tullaan vielä uudelleenkin? Kyllä, kivaa oli ja ehdottomasti fiilikset plussan puolella kaikista vastoinkäymisistä huolimatta :) Kunhan nyt toivutaan tästä, niin aletaan sitten pohtia seuraavaa reissua. Nyt on myös huomattavasti enemmän tietoa ruoka- ja vaateasioista, niin ensi kerralle on taas helpompi varustautua.

TÄSSÄ vielä video takaisin tullessa sillan ylityksestä. Mies ja Tytti meni hitaasti edeltä ja me tultiin niiden perään. Kamera oli vahingossa pystyasennossa, ja videon kääntämisessä tietokoneella kuva valitettavasti meni noin pieneksi. Eiköhän siitä selvän saa kuitenkin.