Paimennusta pääsimme kokeilemaan kasvattajan järjestämällä leirillä Kuttukuussa 07/2009. Minulla oli etukäteen ristiriitaisia ajatuksia harrastuspaimentamisesta ylipäänsä (koira juoksuttaa lampaita vaan ihmisen iloksi, onko se reilua lampaita kohtaan?), ja kauheat ennakkopaineet siitä miten oma koirani mahtaa käyttäytyä. Aikamoinen shokki oli myös Sinikan tapa lähestyä asiaa: asiakkaan koira, talon kaksi omaa koiraa ja 60-70 -päinen lammas-vuohi-sekalauma metsätielle irti, ja hyvä pitäisi tulla! Pelkäsin että mun koira pitää lampaita saaliina ja syö ne, pelkää niitä niin että saa paskahalvauksen ja painelee pöpelikköön eikä tule millään kutsulla tai käskyllä enää takas, pistää (nylkytys)leikiksi talon omien koirien kanssa tms.. koira kun oli vajaa vuoden vanha ja aikamoinen viikari kotioloissa.

Pelkäsin aivan turhaan, sillä Luksi ylitti kaikki villeimmätkin odotukseni! Se tajusi heti että sen pitää tehdä jotain, mutta keinot oli vähissä, ja tarkoituksella ihminen ei neuvo koiraa, vaan antaa sen itse keksiä. Vain ääripään käytökset kiellettiin, muuten koira sai toimia omillaan. 11kk vanha koirani oli ikäisekseen hyvin rohkea ja tasapainoinen, se mm. ajoi lampaita yksin ylämäkeen, mihin 80% noin nuorista koirista ei heti alussa ollenkaan kykene. Se käytti ääntä hyvin eli vain tarpeellisissa tilanteissa. Se löysi leikki-eleiden jälkeen äänensä hyvin, ja tajusi myös heti että tää on se juttu millä niihin saa vauhtia. Toki se esitti myös paljon sijaistoimintoja, mm. ruohon haistelu ja merkkailu, mutta ne johtuu siitä että koiran pää sanoo että jotain pitäisi tehdä, mutta koira ei ole vielä keksiny mitä, ja jäävät itsekseen pois kokemuksen myötä.

Eniten mieltäni lämmitti kehut siitä, että meidän suhde on todella hieno ja tasapainoinen: koira on kuuliainen ja hallinnassa, mutta ei mikään tossukka, joka on liian käskyn alle nujerrettu. Harvoinpa kai mudiäijät onkaan ;). Se ei komenna mua äänellä eikä muutenkaan räkytä yhtään turhaan. Se irtoaa hyvin ja on tosiaan rohkea kyetessään painostamaan lampaita niin hyvin, että kulkevat ylämäkeenkin. Hermorakenne koiralla on erinomainen.

Puolisen tuntia paimennusta kumpanakin päivänä, ja koira oli iltaisin aivan rättiväsynyt. Siitäkin varoitettiin etukäteen, mutta enpä uskonut. Kyllä se on vaan ihan eri tavalla täysipainoista työtä kuin mikään toko tai jälki, ja ainoa mikä harmittaa on se että tuo paikka on niin kaukana säännöllistä harrastusta ajatellen...

Suosittelen lämpimästi, Sinikan ideologia ja tapa lähestyä asiaa oli aivan ihana, ja itse ihminenkin on tosi taitava käsittelemään oppilaita ja niiden ohjaajia. Palautetta sai, mutta myös paljon kehuja, sekä tarkkasilmäisiä analyyseja koirasta ja koirakosta yhdessä. :) Minulle ei jäänyt myöskään yhtään paha mieli siitä, että juoksutan koirani kanssa lampaita ihan turhaan. Päin vastoin. Metsään vieminen oli lampaille hyvin mieluisaa hommaa, pidettiin vähän väliä taukoja jolloin koira sai levätä ja lampaat levittäytyä metsään ahmimaan kaikkea vihreää. Kuten Sinikka itse sanoi, heidän lampaat menee mielestään metsään nauttimaan syömisestä, ei minkään vieraan koiran leluiksi.

Seuraava leiripaikka oli varattu kesälle 2010, mutta jouduin perumaan osallistumisemme. Tämän jälkeen Luksi ei ole paimenessa käynyt ja luulen, että meidän osaltamme tämä saa olosuhteiden pakosta jäädä kertakokeiluun. Onpahan todettu, että koiralla osoittaa paimennusvaistoa ja on koulutuskelpoinen.